Puutarhakone Oy on yli 30:n vuoden ajan palvellut asiakkaitaan puutarhan ja metsän pienkoneiden ja turvavarusteiden avulla. Moottorisahat, raivaussahat, mönkijät, puhaltimet ja turvalliset varusteet ovat Mäntsälän myymälän ja ympäri Suomea palvelevan verkkokaupan ydin.
Kasvava tarve näkyä verkossa sai Puutarhakoneen valitsemaan itselleen osaavan ja mutkattoman markkinointikumppanin. Alan muuttunut markkinatilanne loi paineen palvella asiakkaita entistä paremmin verkossa.
Myös vuodenaikojen vaihtuvuus ja sesonkien ajankohtien epävarmuus tarkoitti sitä, että markkinoinnin tulisi jatkossa olla ketterää ja “ajan hermolla”.
Ideallyn reipas asenne ja asiakaslähtöisyys vakuuttivat Puutarhakoneen. Markkinoinnin ja kasvun yhteistyötä oli kokeiltu jo aiemmin toisen yrityksen kanssa, mutta lopulta markkinoinnin kumppaniksi haluttiin Ideally:
– Ideally ratkaisi suurimmat haasteemme liittyen verkkokaupan ja toiminnanohjausjärjestelmän integraatioon, Puutarhakoneen Johanna Peltonen kertoo.
Ideallyn tekemä verkkokauppauudistus on saanut todella hyvää palautetta asiakkailta
Yhteistyötä on takana jo reipas vuosi ja Puutarhakoneella ollaan erityisen tyytyväisiä Ideallyn nopeaan ja mutkattomaan kommunikointitapaan:
– Aina voi heittää kysymyksiä, kun siltä tuntuu ja vastauksia myös tulee.
Puutarhakone suosittelee Ideallya lämpimästi jokaiselle yritykselle.
Välittömyys ja intohimo omalle tekemiselle ovat hyviä lähtökohtia yhteistyön aloittamiseen.
– Yhteistyö saa varmasti jatkua. Tulevaisuus näyttää todella hyvältä, Johanna päättää.