Näin varmistat, että markkinoinnin ulkoistus onnistuu

markkinoinnin ulkoistus

Jotkut asiakkaat tekevät joskus sen virheen, että olettavat markkinoinnin ulkoistuksen markkinointitoimistolle tarkoittavan sitä, että tuloksia tulee välittömästi eikä asiakkaan itse tarvitse tehdä yhtään mitään. Kaikki ei kuitenkaan suinkaan ole aina automaattista, vaan tuloksellinen markkinoinnin ulkoistus tarkoittaa pohjimmiltaan aina tiivistä yhteistyötä ja panostusta vaaditaan niin asiakkaalta kuin markkinointitoimistolta. Seuraavassa muutamia vinkkejä, miten tuon yhteistyön saa toimimaan kumpaakin osapuolta tyydyttävällä tavalla.

 

Älä oleta, että toimisto tekee ja tietää aina kaiken puolestasi

 

Tämän kaltainen olettamus ei koskaan tarjoa kovinkaan hedelmällistä pohjaa yhteistyölle. Toki se on aina osaavan markkinointitoimiston edustajan harteilla osata kaivaa riittävän kattava briiffaus asiakkaalta, mutta asiakkaan on osattava kertoa silti  mahdollisimman tarkasti mitä haluaa ja millä tavalla. Toimiston harteilla on osattava lukea ja tulkita asiakkaan kokonaistilannetta, jotta toimisto osaisi tarjota asiakkaalle juuri sitä mitä asiakas tarvitsee ja mistä asiakas voisi eniten hyötyä toivottuihin tuloksiin ja tavoitteisiin nähden. Harva toimisto osaa kuitenkaan lukea ajatuksia saati ymmärtää kaiken silmänräpäyksessä. Kannattaa olla siis mahdollisimman suora ja selkeä.

 

Ole aktiivinen toimiston suuntaan

 

Aktiivinen yhteistyö ja vuorovaikutus on aina onnistuneen yhteistyön ytimessä. Valmistaudu tarjoamaan tekstipohjia ja vaikkapa ranskalaisilla viivoilla haluttuja toimenpiteitä. Asiakas kuitenkin tietää itse bisneksensä aina paremmin kuin markkinointitoimisto ja varsinkin syvemmissä ja teknisemmissä asiantuntijasisällöissä pieni ohjaus toivottuihin suuntiin auttaa markkinoinnin ammattilaisiakin. Ole saatavilla mahdollisia lisäkysymyksiä ja tarkennuksia varten ja jos sinulla itselläsi on kysyttävää, älä missään nimessä pidä sitä itselläsi.

 

Varmista, että perusasiat ovat kunnossa

 

Varmista, että markkinoinnin peruselementit, kuten verkkosivusto, viestintästrategia ja muut olennaiset asiat ovat kunnossa. Jos olet hankkimassa esimerkiksi sosiaalisen median markkinointipalveluja, kannattaa miettiä, tarvitsisitko kenties apua myös sen pohjan kanssa, minkä päälle näitä ryhdyttäisiin rakentamaan. Ilman toimivaa pohjaa ja peruselementtejä on hankala odottaa myöskään minkään lisäpalveluiden toimivan odotetusti. Vahva brändikin kun rakentuu vain toimivan sisäisen viestinnän ja yrityskulttuurin varaan.

 

Ole avoin ja rohkea

 

Kun tavoitteellista ja tuloksellista markkinointia lähdetään rakentamaan, se yleensä vaatii myös pitkää ja harrasta itsetutkiskelua, että olenko minä ja onko yritykseni valmis tarvittaviin muutoksiin. Markkinointi ei luo kasvua tai tuo liidejä, jos yrityksessä ei olla rohkeita kasvamaan, kehittymään ja uusiutumaan sekä muuttamaan toimimattomia toimintatapoja.

 

Ole tarkkana myös kumppanin valinnassa

 

Aina ei tietenkään mennä metsään puhtaasti asiakkaan vuoksi, vaan joskus itse toimisto voi olla sinulle täysin väärä. Kannattaa siis olla tarkkana, jos toimiston edustajat puhuvat enemmän kuin kuuntelevat, toimiston hinnat vaikuttavat liian hyviltä ollakseen totta tai jos toimisto tarjoaa epärealistisia lupauksia ja takauksia tuloksista, niiden nopeudesta tai niiden määristä. Usein yrittäjällä on kysymyksessä lähes elämäntyö, joten se ansaitsee käsinkosketeltavaa kunnioitusta ja arvostusta myös toimistokumppanin puolelta. Ihmisetkään eivät päivän päätteeksi ole, eivätkä saa olla, vain numeroita ja resursseja saati pelkkiä referenssejä tai sulkia hatussa.

Muista, että kaikissa markkinointiyhteistyötarpeissasi, me Idea Markkinoinnilla olemme aina valmiita auttamaan!

Soita meille!

Soita meille 8.00 – 20.00 välisenä aikana, niin saat tarjouksen tai vastauksen kysymykseesi 15 minuutissa!

Löydä kasvupalvelusi

Täytä tarvekyselymme, ja löydä oikeat työkalut yrityksesi kasvuun jo tänään! 

Pohjamaksu sisältää seuraavat asiat:

  • Oma viestintäympäristö nopeaa viestittelyä varten
  • Viikoittaiset raportit
  • Oma numero soittojärjestelmään (Aircall, LeadDesk)
  • Kuukausittainen palaveri
  • Listojen luonti asiakasprofiilin mukaan
  • Tiimin: SDR tiimi, Account Manager ja Myyntiassistentti


Yhden tapaamisen hinta: Maksat ainoastaan toteutuneista tapaamisista.

Sopimuksemme ovat aina 1 päivän irtisanomisajalla.

*Summat ovat suuntaa antavia arvioita useammasta datapisteestä kerättynä.

SDR: Sales Development Representative. Vastaa kontaktoinnista ja tapaamisten sopimisesta.

SDR manager: Henkilö, joka on vastuussa SDR tiimistä sekä business intelligence tiimistä. Johtaa, manageroi, asettaa tavoitteita ja kehittää kokonaisuutta eteenpäin.

Business intelligence: Henkilö, joka vastaa ”backoffice” – tekemisestä. Luo kontaktointilistat ja vastaa teknisen puolen toteutuksesta sekä raportoinnista.

Rekrytoinnin kustannus: Kertamuotoinen maksu uuden ihmisen palkkaukseen liittyvistä kustannuksista.

Ohjelmistot: Ohjelmistokustannukset kontaktointilistojen sekä itse kontaktointiin käytettävistä työkaluista.

*Summat ovat suuntaa antavia arvioita useammasta datapisteestä kerättynä.